Olen palailemassa ihmisten ilmoille A-viruksen jälkeen - ensin näin
digitaalisesti ja vasta alkuviikosta fyysisesti.
Muutama kommentti keskusteluun so far:
* Heikki Kortin "No place like home" tarjoaa mielenkiintoisen lisä-casen
aloittamaasi keskusteluun paikoista ihmisen olemisessa
(situationaalisuudessa).
Tässä - esittämiesi lisäksi - jälleen konkreettinen esimerkki
situationaalisuuden luonteesta ihmisen olemassaolon yhtenä muotona:
ihminen todellakin on olemassa - paitsi tajunnallisuudessa ja
kehollisuudessa, myös suhteissaan elämäntilanteeseensa -
situationaalisuudessa. Koti, kotipaikka jne jne ovat muokanneet jokaista
meistä juuri sellaiseksi kuin nyt olemme - ja homma on dynaaminen,
muuttuu koko ajan. (Ajatellaan vaikkapa Pirunsaarelle yksinäiseen selliin
tuomittua vankia: dramaattinen situationaalisuuden muutos. Ei kestä kauan
kun ko. henkilö on aivan toinen ihminen kuin ennen - siis
situationaalisuudeltaan, mutta myös tajunnallisuudeltaan ja
kehollisuudeltaan).
* Kaikki eivät kuitenkaan ole samalla tavalla kiinni määrätyissä
fyyysisissä (tai digitaalisissa?) paikossa (itse kyllä olen): luen juuri
Pico Iyerin teosta "Falling off the Map. Some Lonely Places of the
World", Black Swan, 1993. Hänestä eräs kriitikko kirjoittaa: "Iyer is a
post-modern traveller, rooted nowhere and moving on in order to disprove
the illusion of home... Travel for him is a metaphysical project - a
meditation on space, a sermon on our estrangement!" (New ork Times Book
Review). - No, me olemme kaikki erilaisia myös suhteissa paikkoihin.
* Marcel Proust - Ranskan Kalle Päätalo (kirjallisuuden harrastajat
älkööt loukkaantuko) - piti laajassa teossarjassaan "Kadonnutta aikaa
etsimässä" mm. paikkoja ja paikannimiä hyvin tärkeinä ihmisen
menneisyyden hahmotttamisen ja muistiin palauttamisen välineinä. Hänen
situatonaalisuuteensa kuuluivat (tietysti) myös maut: äkkiä mieleen
palautunut muisto lapsena nautitun kakunpalan mausta siirsi hänet
takaisin tuohon hetkeen ja aikakauteen, jolloin hän nautti kakunpalan.--
Jänniä juttuja.
Terveisin,
Pekka